Brief: Suursuo II Pelasin Metsämaan kansalaista Matias Helminpoikaa, nelissäkymmenissä. Matias helminpoika kuului uudisasukkaisiin, jotka olivat reväisty armeijaan, perheellinen mies vieläpä. Peli alkoi sillä, että armeijaosastomme johtaja Jito Mara esitteli vartiopaikkamme. Meillä oli kaksi vartiopaikkaa, toinen genavalaisten leirin lähettyvillä ja toinen sillan lähellä, joka yhdisti toisiinsa Suomaan ja Metsämaan. Leiripaikkamme sijaitsi erakon mökin lähettyvillä, pieni teltta joka sinne pystytettiin. Ajatuksena ilmeisesti oli, että ryhmämme tulisi pitää lähempääkin yhteyttä genavalaisten kauppiaiden ja pappien kanssa, mutta vartiopaikka muodosti välillemme lievän esteen. Ainoastaan Jito Maralla oli heidän kanssaan laajempaa kanssakäymistä. Koska hahmolomakkeeseeni oli huomattavan tarkasti kuvailtu genavalaiset, meidän olisi ilmeisesti ollut tarkoitus muodostaa heidän kanssaan kanssakäymistä, mutta missä muodossa sitä ei ollut kirjoitettu, eli meillä ei ollut syytä eikä tarvetta siihen. Ensimmäiset tunnit menivät vartiossa istuskeluun ja ryhmän jäseniin tutustumiseen, ja varsinkin yrttitietäjämme ja parantajamme luovivat rooliaan antaumuksella. Kehittelin itselleni pientä askaretta, vuoleskelin puusta kaikenlaista ja keskustelin pelaajatoverieni kanssa. Lamienor oli rauhaarakastava, sisäänpäinkääntynyt parantaja, joka voivotteli vanhuuttaan ja muuttui pelin edetessä oudommaksi. Keksin että se voisi johtua hänen yrteistään joita hän söi, mutten kerinnyt pyytää niitä häneltä loppujenlopuksi. Janar oli nuori parantaja, joka jaksoi hihkuttaa rauhan puolesta ja spekuloi ahkerasti suomaalaisten hyökkäyksellä. Olin hänen seurassaan vanhempi perheellinen mieshenkilö, joka otti asiat asioina turhia hötkyilemättä. Aramir oli nuori pojankloppi, joka oli mielestäni kärsimätön jonka hän sai tuotua esiin varsin kiitettävästi. Toki Jiton rauhallisuus tarttui Aramiriinkin, ja hän ei hehkuttanut sodalla kuin satunnaisesti. Suhtauduin Aramiriin koko ajan hieman epäluuloisesti, ajattelin mitä oli tapahtunut heidän ollessaan vartiossa Hermanin kanssa, ja miksi ihmisiä oli kuollut leiristämme... ajattelin jopa, että alueella liikuskelee jonkinsortin mörkö, mutta todisteitä ei ollut. Elias oli sangen vakavannäköinen mies, karttelin häntä koska hän oli entinen ja kenties nykyinen kuolemanpartiolainen, joka toimi Jiton oikeana kätenä. Jito oli määrätietoinen johtaja, joka hyppi suurimman osan ajasta rauhanneuvotteluissa. Leiriin tallusti jossain vaiheessa uppo-outo nainen, kertoi tulleensa marasta, olevansa 17 v., lähteneensä vanhempien hoteista, ja matkustaneensa yksin rajaseutujen ja metsien läpi leiriimme ??? Minua naikkonen vaivasi, pidin huolta hänen kirveestään ja kertoi ettei leiri tarjoa mitään ruokaa eikä vettä. Silti Jito päästi hänet leiriin... Gymliksi esittäytynyt nainen ei suostunut kertomaan mitään miksi liikkui alueella eikä halunnut osallistua leirin puolustukseenkaan. No, pakko oli vain pitää häntä silmällä. Peliä eteenpäinkuljettava voima oli rauhanneuvottelut, joita Metsämaan ja Suomaan välillä käytiin. Ne olivat alkaneet ennen pelin alkua, ja suomaalaiset olivat harvinaisen taipuvaisia rauhaan. Ajattelin, että heillä oli kenties pulaa miehistä, eihän meilläkään niitä liikaa ollut mutta isoja ja vahvoja kuitenkin. Kuulimme jonkinsortin huhua suomaan sisäisestä sekasorrosta, että heillä olisi alueella kaksi kilpailevaa ryhmittymää. Tässä valossa rauhanpyrkimykset olivat ilmeisiä, ja Metsämaan ulkopolitiikan tuntien ennemmin tai myöhemmin rajan lävitse pyyhältäisi valtava lauma Metsämaan sotilaita jotka käyttävät hyväkseen Suomaan sekasortoa. Mutta nyt iloittiin rauhasta, minäkin olin tyytyväinen ja ajattelin palata takaisin vaimoni ja lapseni luokse ennen suurempia invaasioita, mitenkähän ne kaksistaan pärjäävät. Tyynnyttelin nuorempia ryhmämme jäseniä minkä kerkesin, "katsotaan nyt iltaan asti miten asiat kehittyvät". Neuvottelut jatkuivat yhä, ajattelin niiden olevan yksityiskohtien viilausta, Jito ei paljoa meille puhunut, mutta ajattelin että hän säästää tilannekatsauksen iltaan. Kuulin että niin meillä kuin suomaalaisillakin olisi nyt vapaa oikeus ylittää silta miten tahtovat, tietenkin aseiden määrään huomiota kiinnittäen. Genavalaisetkin alkoivat juosta neuvotteluissa, heitä kiinnostivat kauppasuhteet. Ajattelin itsekseni kauppiaista kaikenlaista, joista myöhemmässä. Jiton huomion vei kuitenkin äkillinen älämölö, joka alkoi kuulua leirimme suunnasta. Paikalle oli saapunut Jiton isän veli, häntä ylempiarvoisempi upseeri, joka oli johtanut epäonnista hyökkäystä pohjoisten kansojen kimppuun. Hänen seurassaan oli mies keskuksesta, joka piti harvinaisen tylyä pokkaa. Elias oli laukaissut jotain, ja Mara 2 halusi tappaa hänet, ellei anteeksipyyntöä kuulu. Jito säilytti mielenmalttinsa, ja kertoi tilannekatsauksessa, että Metsämaan keskushallinto oli käytännössä hyljännyt rajaseudut, syitä tähän en kuullut kunnolla tai niitä hän ei kertonut, mutta Jiton mukaan meillä oli vaihtoehtoina rajaseudulle jääminen tai antautuminen Suomaalaisille. Takaisin Metsämaahan ei kuulemma ollut paluuta, olimme siis puun ja kuoren välissä. Ehdotin heistä eroon hankkiutumista. Jiton päässä oli ilmeisesti pyörinyt samoja ajatuksia, ja sovimme yllätyshyökkäyksestä, pulssini nousi selvästi. Jito ja Aramir osoittautuivat yllättävän vahvoiksi miehiksi ja tainnuttivat heidät nyrkillä. Minä ja Elias roudasimme heidät olkapäällä leiriin ja off-game Vesa Saarinen (?, jokatapauksessa Mara 2:sta pelannut) mainitsi olleen vaikeaa pelata varahahmoa puutteellisilla tiedoilla, ajattelin hänen tarkoittaneen lisätietoa Metsämaan hallinnosta ja hallinnon pelistä. Joka tapauksessa revimme ylimääräistä huumoria kuulemma lähestyvästä örkistä, jonka sitten näimmekin ilmielävänä, johon eivät aseet tehonneet. "Örkki" tallusti Suomaasta ja katosi metsiimme. Ajattelimme jättää tajuttomat vankimme "örkin" armoille, jos se vaikka tyytyisi syömään heidät eikä meitä. Mutta paikalle kiirehtivät ritari ja hänen aseenkantajansa, jotka olivat kuulemma saaneet jonkinlaisen siunauksen miekoilleen, josko ne tehoaisivat "örkkiin". Asetuimme vartioon sen nähdäksemme, ja sieltähän se tallustikin, kohti leiriämme. Siunatuilla miekoilla oli selvä vaikutus, olio valahti kuolleena maahan. Asetuin vartioon leiriämme kohti suuntaavan mielenkiinnon selvittämiseksi, tietä myöten käveli paljon ihmisiä, joille selitin ettei aseiden kantoa leiriin pidetty suotavana. Oma epäluuloinen suhtautumiseni suomaalaisiin muuttui hämmästykseksi, kun he suostuivat ilman turhia mutinoita luopumaan aseistaan. Suomaan puolelta kävi diplomaatteja kutsumassa meitä rauhanjuhliin pääkaupunkiin, ja otimme ilmoituksen kohteliaasti vastaan mutta epäluulomme ei ollut hälvennyt minnekään. Seurasi noin puoli tuntia off-gamettamista, tilanne näytti hyvältä ja nauroimme millloin millekin. Muut eivät kuitenkaan off-gamettaneet ja siirryimme takaisin peliin. Jitolla oli selvästi jotain hihassaan, hän sai meidät partioimaan rajalle asti ja seurasimme mukana. Näimmekin metsässä tallustamassa aseistettuja suomaalaisia ! ja kaikki hyvät puheet tuntuivat kadonneen. He syyttivät meitä jonkun ihmisen katoamisesta, hänen oltiin nähty liikkuvan näillä main, ja hän oli kadonnut kuulemma Metsämaahan, Jen Särki jos en väärin muista. Kävipä joku hassu suomaan sotilas huutelemassa uhkauksia leirimme tuntumassa. Tiesimme että olimme puun ja kuoren välissä, olisi vain ajan kysymys kun suomaa hyökkäisi. Mietin asiaa ja pidin järkevimpänä jonkinsortin rauhantilaa, ajattelin että saisin vaimoni ja lapseni jotenkin tänne rajaseudulle, jossa voisimme asua. Jito Mara kuitenkin johdatti meidät rajalle, ja sanoin "eihän tämä peli voi loppua näin". Epämääräisesti sanottu, saimme heidät ampumaan "Mainilan laukaukset" vetoamalla uhkauksiin, ja puolustauduimme hyökkäämällä sillan yli. Rajalla partioivat kukistimme helposti, eikä vähiten Jito Maran mahtavankokoisen kirveen ansiosta joka viljeli tuplavahinkoaan ! Mudistin silmät kiiluvat moisen mahtiaseen ajattelemisesta. :) Ihmettelin suomaalaisia jotka eivät hyökänneet, mutta rynnistimme suorilla kalastajakylään johon saimme valtavan hämmingin. Huusimme heille, että sivullisia ei vahingoiteta, että he olivat aloittaneet koko kahakan ja antautuminen on vielä mahdollista. No, tapoimme heidät kaikki ja onnistuin vieläpä säilymään ruhjeitta. Off-game: ajattelin että Pekka ei pidä pikku hyökkäyksestämme. Loppujen lopuksi pelistä jäi hyvä maku suuhun, vaikka sitten adrenaliinihumalan avulla :) Puhuin pelin järkeen Markus Partasen kanssa ja mies kertoi että kauppiaitten ryhmä oli jossain määrin toimeton, ajattelin että toimivan kauppasysteemin, talousjärjestelmän kirjoittaminen on sangen hankalaa. Kontakteihin pistetään vaatimuksia, ja kauppatavaran tulisi olla jossain määrin kriittistä jonkun juonenhaaran etenemisen tai hahmon/hahmojen kannalta. Mutta en minä siitä tiedä. Jito kertoi pelin loputtua, että oli solminut Suonkallion miesten kanssa sopimuksen avunannosta, jos me hyökkäisimme Suomaahan. No selvisihän se voiton helppous. Loppujen lopuksi rajaseudun röhmyäjien joukolla on nyt hengitystilaa, Suomaa ei purista niskasta ja miehiä riittäisi jotenkuten Metsämaankin vastustamiseen. Levottomia aikoja odotettavissa jokatapauksessa. Ilmeisesti alueemme hallinta on järjestettävissä usealla tavalla, joko koko rajakaistale julistautuu itsenäiseksi (hullua), jatkamme alueella sissisotaa niin metsämaata kuin suomaata vastaan (toivotonta), yritämme päästä väleihin joko metsämaan tai suomaan kanssa (koko jupakka oli onneton erehdys), lämmittelemme suhteita Suonkallioon. Alueella olevien Suonkallion miesten ei ilmeisesti ole minnekään lähteminen. Tuntuisikin luontevimmalta tunnustella jonkinlaisia suhteita sinne suntaan. Mitään vaihtoehtoa ei toki tule poissulkea, ja neuvotteluja on käytävä.